Heinäkuun kukkakimarakuulumiset

 

Heinäkuussa en oikeastaan puuhannut puutarhassa paljon mitään. Vähän kanttailin uuden kukkamaan reunustaa ja mallailin kiviä reunaan ja funtsin minkälainen reunusratkaisu olisi paras niin katsojan kuin ruohonleikkajankin näkökulmasta.

Kukkamaassa päivänkakkarat ryöppysivät ylenpalttisesti, akileijat huojuivat niiden yllä, ja yksninäinen pionin kukkakin avautui. Pionin olen saanut anopiltani, pioni on alkuperäisasukas siinä talossa jossa appivanhempani asuvat, se oli paikallaan jo silloin kun he muuttivat taloon 80- luvun alussa.

Toisessa päässä kukkapenkkiä on vallalla aika villi mieninki.Kurjenpolvia, taatankurjenmiekkoja, jalokallioisia, peurankelloa, harjaneilikoita, akileijoja, pionit alkavat jo haalistua ja varistaa terälehtiään. Kaikki kasvaa ja viihtyy ihan itsekseen. Ylimpänä kukkivat uhkeat ja muhkeat ihmeellisen violetinpurppuraiset ritarinkannukset. Se on se kummajainen, jonka piti olla vaaleanpunainen, mutta siemenpussiin olikin eksynyt yksi yllätys ihan vain minua varten. Sain samasta siemenpussista kahdenlaisia ritarinkannuksia.

 

 Mummon perintönä kukkamaassa on iso mätäs peurankelloja ja harjaneilikoita. Hauskaa on odotella, minkävärisiä harjaneilikoista tulee.

Jalokallioiset ovat hurjan viehättäviä. Ne ovat vähän kuin päivänkakkarat tai asterit, mutta paljon sirompia ja pehmoisempia olemukseltaan. Vaalean sinivioletti sävy on mitä parhain penkissä, jossa kasvaa vähän kaikenlaista saatua, perittyä ja ostettua.

 

Ainiin. Tässä on vielä tuo ritarinkannus. (nämä kuvat tulevat nyt vähän hassussa järjestyksessä, kun latasin kaikki kerralla ja sitten läväytin ne loiskis vain- tähän tekstikenttään peräkanaa. Täytyy vähän opetella vielä, että miten tätä hommaa saa järkeistettyä... )

Samassa joukossa kukkivat kohta myös ne kaikki kymmenen sinistä ritarinkannusta, jotka siirsin pihatien toiselta puolelta vuohenputken valtaamasta penkistä. Ritarinkannusten keskellä kasvaa alionuska- kellokärhö ja tavallinenkin kellokärhö siellä on, mutta se on pieni vielä. SE luullakseni näyttää hienolta sitten kun kellokärhö kukkii yhtäaikaa ritarinkannusten kanssa.

Kukkamaahan oli itsekseen ilmaantunut komea tupsu harakankelloa. Siinä se ojentelee hentoja varsiaan pitkin rodoja ja jalokurjenpolvia, se sopii paikalleen kuin nakutettu.

 

Heinäkuussa on satanut paljon. kastelusta ei ole ainakaan tarvinnut huolehtia tänä kesänä. Minä olen tällaisesta kelistä ihan mielissäni, parikymmentä astetta lämmintä ja pilvipoutaa. Sade huhtelee ilmaa välillä ja ulkona on helppo olla, kun ei ole liian kuuma. 

Pisaroiden kuvaamista on sitten kertakaikkisen vaikea vastustaa.

 

Yksi sormustinkukkakin kukkamaassa kasvaa. Se on asettunut kasvamaan ihan reunalle reunakiven koloon, ja kasvattanut korkeutta parin metrin verran. Täytyisi vähän huiskasta siemeniä pitkin penkkiä kun ne kypsyvät, sormustinkukat ovat niin hienoja! Katsokaa miten kukat kannattelevat noita vesipisaroita leuoillaan.

Päivänkakkarat kukkivat pitkään. Rankkasateet saivat kaikki kukkamaan päivänkakkarat lakoamaan, ja nyt penkissä on hieno valkoinen reunuskasvi, kun kukat maassa maatessaan kurkottavat valoa kohti. Viimekesänä leikkasin päivänkakkarat alas kukinnan jälkeen ja sain vielä syksyksi uusia päivänkakkaroita. Tänäkesänä ne kukkivat niin myöhään, etteivät taida ehtiä tehdä uutta kukintaa, ellei syksystä tule poikkeuksellisen lämmintä. Minä sitten niin tykkään päivänkakkaroista! Vaikka niitä on paljon ja vähän jokapaikassa, en henno niitä kitkeä pois.

Täytyy vielä laittaa tamäkin ihana pisarainen kuva tähän. Ritarinkannuksethan ne siinä ovat..

 

Kuvakansioissa on paljon kuvia, täytyy vähän katsoa mitä kaikkea sinne on kertynyt ja sitten laittaa nitä tänne pikkuhiljaa. Kuusirannan emäntä toivoi kasvikortistojani vanhasta blogista tänne uuteen siirrettäväksi. Kiitos hyvästä ideasta! Jatkan kasvikortistonpitoa tällä oikein mielelläni, varsinkin jos siitä on teille lukijoille jotakin iloa. Kunhan keksin miten saan sen kasvikortiston sitten tuohon sivupalkkiin näkyviin jotenkin...

Voikaa hyvin!