sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Marketanpuistossa (blogisiskojen tapaaminen osa 2.)


Meillä kaikilla räpsyivät kamerat lauantain tapaamisessa ahkerasti. Hauskaa, että kaikilla on ihan erilainen kuvasaalis, vaikka kuljimme yhdesssä.



Marketanpuistossa ei vielä ollut suuren suurta perennojen ilotulitusta, kuten ei muuallakaan tähän aikaan vuodesta. Päähuomion isolla puistoalueella veivät kukkivat koristeomena- ja kirsikkapuut.

Koristeomenapuita. Ensimmäinen on Rosetta- niminen, toisen nimeä en löytänyt. Varmaa on, että Paratiisinpalaseenkin istutetaan lähiaikoina koristeomenapuita. Olen lumoutunut.



Koristekirsikka, rusokirsikka, joka onkin "tosiruso"...


Kukat olivat todella tummanpunaiset, ja laajemmassa kuvaotoksessa lehdet näyttävät lähes ruskeilta.


Tulppaanit olivat monin paikoin jo lakastuneet, mutta isossa koristeistutuksessa tulppaanit vielä loistivat. Perennan versoista päätellen paikalla näyttää hienolta myöhemminkin kesällä.

 
Kävimme taimimyymälässä,  jonka yhteydessä oli myös iso kasvihuone.  Jo ulkona oli niin kuuma, että epäröin ensin kasvihuoneeseen menoa. Hyvä että menin. Unelmat meidän navetan talvipuutarhamahdollisuuksista saivat siivet... ;)


Jos minulla olisi iso talvipuutarha, kasvattaisin siellä banaaneja, persikoita ja suuria viherkasveja...

Pienet undulaatit voisivat asua siellä..


Kolibrikukka olisi myös aika hieno. Ja soliseva allas, jossa voisi uiskennnella kultakaloja...




Kokonaan toisenlainen maailma avautui suomalaisten alppiruusujen koealueella suojaisassa lehtometsässä.


Satakieli lauloi puiden suojassa, ja hikiselle seurueelle metsän varjo soi pienen tauon auringon paahteelta. Metsässä olisin voinut viivähtää vaikka kuinka kauan.

Kauniit isojen puiden kannot oli jätetty paikoilleen koristeeksi.


Alppiruusuja. Suurin osa oli vasta nuppujen kasvatusvaiheessa.





Metsän ja näytepuutarhojen välimaastossa näkyin hienoja hopeisia puita. Mitä ihmeitä nuo ovat?


Osa seurueesta lähti rytelikköön sandaaleineen ja hellevaatetuksineen katsomaan ihmetystä lähempää.

Yhdesssä oksasssa roikkui onneksi nimilappu, muuten olisi jäänyt tämän hienous tunnistamatta.
Saksanpihlaja. Lisätään hankintaluetteloon.


Hankintalistalle tulivat Marketanpuiston visiitin myötä myös :

nukkapähkämö


villaheisi

atsaleoja


hopeapaju ja metsälampi :)


alppikärhö oli jo aiemmin hankintalistalla.


Puutarhan somisteeksi voisivat myös sopia iso pesä ja munat.


Joskus olisi hienoa hankkia hirmu suuri määrä orvokeita, ja tehdä niistä elävä taulu.


 Marketanpuistosta löytyy varmasti katsomista useammaksikin kerraksi. Kuukauden kuluttua perennojen kukkaloisto lienee parhaimmillaan. Iltapäivällä seurueemme jatkoi kohti Paulan puutarhaa. Siitä enemmän seuraavalla kerralla. Joitakin kesäkukka- ja yrttiostoksia tuli myös tehtyä, nekin esittelen myöhemmin.


6 kommenttia:

  1. Navattaan mahtuisikin hyvänkokoinen talvipuutarha!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin mahtusi... Koko loppu elämä aikaa suunnitella ja toteuttaa sellainen. Navetassa on vaatimattomat 200 neliötä tilaa... ;)

      Poista
  2. Voi miten ihastuttavia kuvia! Ihan tässätulee kateudesta vihreäksi... onneksi näytätte näitä kuvia meille muillekin!
    Marketanpuistossa on varmaan koko kesän erilaisiakukkijoita, minä kävin siellä elokuun rehevyydessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) . Marketanpuistoon kannattaisi tosiaan mennä useamman kerran kesässä, paljon siellä oli perennan versoja, joiden kukkaloisto jäi meiltä näkemättä. Elokuussa siellä on varmasti ihan toisenlaista.

      Poista
  3. Oli upeeta tavata ja kuinka helppoa se yhdessäolo onkaan kukkahulluille:) Mä onneksi asun niin lähellä Marketanpuistoa että olen vuosien varrella nähnyt eri kausien kukat ja tulen tulevaisuudessakin näkemään. Tulkaa vierailemaan uudestaan elokuun alusta ni mennään taas yhdessä hörhöilemään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä hienoa tavata, oli kuin olisin tuntenut teidät kaikki jo entuudestaan. Kukka/puutarhahullut taitavat olla kaikki vähän sukulaissieluja keskenään. Olisikin hienoa asua lähellä jotakin kaunista puistoa! Kunhan täältä periferiasta taas vaivaudun pk- seudulle, voisin ottaa marketanpuiston yhdeksi vierailukohteeksi. :)

      Poista

Kommettisi tekee iloiseksi!